Leipomo Salonen on perinteikäs turkulainen perheleipomo, jonka juuret ulottuvat yli 120 vuoden taakse. Leivomme monipuolisesti laadukkaita leipomotuotteita ruokaleivistä kahvileipiin – sukupolvelta toiselle siirtyvällä ammattitaidolla.
Vuosikymmenten aikana olemme kasvaneet ja uudistuneet, mutta yksi asia on aina pysynyt samana: sitoutuminen tunnistettavaan makuun ja laatuun.
Lupauksemme onkin tarjota maukkaimmat leivät ja leivonnaiset suomalaisiin ruokapöytiin.
Kun neiti Johanna Valtonen perusti leipomon Turun Vähäheikkilään vuonna 1905, hän ei voinut aavistaa, että rohkea päätös synnyttäisi yli vuosisadan kestävän leivontaperinteen.
Yli 120 vuotta leipomisen taitoa Turussa – neljän sukupolven voimin.
Leivomme joka kaudelle uunituoreita uutuuksia täydentämään herkullista valikoimaamme. Tuotekehityksessämme tuomme rohkeasti yhteen pitkät perinteemme ja nykypäivän maut.
Leipomo Salosella leivotaan vastuullisesti ammattitaidolla. Meille on tärkeää, että tuotteemme ovat maistuvia, laadukkaita ja turvallisia.
Yli satavuotiaana perheyrityksenä haluamme myös tulevaisuudessa olla leipomassa yhteiskuntaa, jossa kaikki voivat mahdollisimman hyvin. Haluamme olla mukana edistämässä työtä ilmastonmuutoksen torjumiseksi.
Tervetuloa makumatkalle Leipomo Salosen maailmaan! Olemme koonneet yhteen koko perheelle sopivia herkullisia reseptejä ja tarjoiluvinkkejä, jotka sopivat niin arkeen kuin juhlaan. Inspiroidu ja löydä uusi suosikkireseptisi.